5 kysymystä Perinnevegeä-kirjan Anniina Ljokkoille
Moni siirtokarjalaisen jälkeläinen on perehtynyt sukunsa pitäjäkohtaisiin perinneresepteihin, mutta oletko jo tehnyt kulinaristisen aikamatkan karjalaiseen kasvisruokakeittiöön? Suosittelen lämpimästi tutustumaan Perinnevegeä-kirjaan!
Jos joku olisi sanonut minulle nuoruudessani, että matkustan joskus satoja kilometrejä Taipalsaarelle osallistuakseni karjalanpiirakkaseminaariin, olisin nauranut ääneen. Äitini tuonilmaisiin siirtymisestä alkaneen itäisen Suomen juuri-intoiluni myötä vapaapäivän ottaminen tuollaisen seminaarin vuoksi tuntui nyt kuitenkin enemmän kuin luonnolliselta.
Kuuntelen haltioituneena jokaisen seminaaripuheenvuoron alusta loppuun muistiinpanoja tehden.
"Oletko toimittaja?", vierustoverini kysyy kuiskaten.
"En, vaan koitan perehtyä äitini suvun elämään ruokakulttuurin kautta", vastaan kynä sauhuten.
Iltapäivällä on Karjalaista perinnevegeä -puheenvuoron aika. Sen pitävät Perinnevegeä-kirjan (SKS Kirjat 2021) kirjoittajat Anniina Ljokkoi ja Liisa Kaski. Kirja on minulle entuudestaan tuttu, sillä olen tehnyt siitä hieman aiemmin esittelyn Adoptioperheet-lehteen.
Ljokkoin ja Kasken esitys lisää valtavasti ymmärrystäni karjalaisen kasvisruokakulttuurin juurista ja esimerkiksi tattarin merkityksestä entisajan karjalaisille. Puheenvuoro vahvistaa ajatustani siitä, miten tärkeän aiheen äärellä olemme. Perinnevegeä-kirja on upea kunnianosoitus kotimaamme ruokaperinteille ja vanhoille viljelykasveille. Se on paljon enemmän kuin reseptikirja - ja toisaalta niin paljon enemmän kuin tietokirja. Kirjan kauniit ja levollisuutta huokuvat kuvat ovat pääosin Tuuli Mathisenin ottamia.
Palaan Taipalsaaresta kotiin voimaantuneena ja paljon vahvemmilla karjalaisilla juurilla. Seminaarista saadun "henkisen ravinnon" lisäksi olen saanut maistella lukuisia erilaisia karjalaisia leipomuksia. Niistä suosikikseni nousivat lanttusupikkaat.
***
Otan Anniinaan yhteyttä yli kaksi vuotta karjalanpiirakkaseminaarin jälkeen. Ilokseni saan häneltä vastaukset muutamaan kysymykseeni:
1. Mitä kaikkia alueita kirjassa tarkoitetaan, kun siinä puhutaan Karjalasta?
Tarkoitamme kirjassa Karjalalla laajasti kaikkia karjalaisten historiallisia asuma-alueita Vienankarjalasta Kannakselle ja Suomen puolelta Venäjän puolelle. Nämä ovat tietysti hyvin erilaisia alueita ja ruokakulttuuriakin on ollut monenlaista. Pietarin lähialueiden huviloissa on syöty erilailla kuin Vienan Karjalan syrjäseuduilla. Lisäksi aikakausien vaihtelu on suurta: 1930-luvun ruokatalous oli jo hyvin toisenlaista, modernia ja teollista, verrattuna edeltäviin vuosisatoihin. Kirjassamme olemme yleistäneet paljon, koska kerromme koko itämerensuomalaisesta alueesta ja jopa useista vuosituhansista.
2. Mikä raaka-aine kantaa mielestäsi vahvimmin Karjalan evakkojen ylisukupolvista muistia – ja miksi juuri se?
Sienet on raaka-aine, joka todennäköisesti yhdistää eri seuduilta kotoisin olevia karjalaisia. Karjalassa loppukesän tatit ja talveksi suolatut rouskut olivat itsestäänselvyys. Karjalaisia saattoi hämmästyttää se, että muualla Suomessa sieniin suhtauduttiin vähätellen eikä niitä osattu kerätä, säilöä ja valmistaa ruoaksi. Sienten käyttöön saattoi siirtolaisena liittyä myös häpeää. Oli hienompaa esitellä piirakoita ja lihapataa, ja sen vuoksi niistä kehittyi ikoniset karjalaisruoat. Kuitenkin juuri karjalaisten ansiosta myös Länsi-Suomessa opittiin arvostamaan sieniä. Siitä voisi olla ylpeä!
3. Mitä muuta haluaisit nostaa esille siirtokarjalaisten jälkeläisille?
Karjalainen ruokakulttuuri on rikkaampaa kuin itsekään aina ymmärrämme. Raaka-aineita ja ruokalajeja on ollut eri alueilla ja eri aikoina niin paljon, että niistä löytyy melkein mitä vain. Monille nykyisille vegaanisille ruoille löytyy vastineet vanhasta ruokakulttuurista - esimerkiksi kauramaitoa ja hapatettuja kauratuotteita vastaavia maitoja ja kiisseleitä valmistettiin ennen kotikonstein. Palkokasveista tehtiin paljon erilaisia ruokia. Gluteenittomaan ruokavalioon löytyy Karjalasta hyviä tattari- ja hirssiruokia. Etsikää rohkeasti!
4. Voiko siirtokarjalaisen jälkeläinen kokea vaikkapa Viron matkallaan jotain sellaisia perinnevege-elämyksiä, jotka liittyvät myös menetetyn Karjalan ruokaperinteisiin mutta joita Suomessa matkaillessa ei ole (enää) helppo löytää?
Virossa kannattaa ehdottomasti maistaa suolattuja härkäpapuja, jos niitä tulee vastaan ruokapaikoissa. Suolapavut eli "soolaoad" saattaa löytyä aivan tavallisen ravintolan tai pubin ruokalistalta. Härkäpapu oli Karjalassa, kuten muuallakin Suomessa, aiemmin tavallinen ruoka-aine. Kun härkäpavut kypsyivät loppukesästä, niitä keitettiin palkoineen suolavedessä ja syötiin siltään palon sisältä. Talvella liotettiin ja haudutettiin ruokaa kuivatuista härkäpavuista. Virossa papuja kasvatetaan edelleen maaseudulla ja ne tunnetaan loppukesän herkkuna. Kotipuutarhoissa käytetään tavallisesti isompia ja värikkäämpiä lajikkeita kuin kaupan ruokahyllyn pavut.
5. Mitä Perinnevegeä-kirjan raaka-aineita omasta keittiöstäsi löytyy aina?
Minulla on aina pussillinen hampunsiemeniä kotona. Laitan niitä jogurtin ja puuron päälle, smoothieen ja salaattiin. Kuorittuja eli vaaleita hampunsiemeniä on helpompi syödä kuin kuorellisia eli tummia. Hampunsiemenissä on paljon eri ravintoaineita ja myös tärkeitä omega-3-rasvahappoja.
Blogin kirjoittaja on Keski-Uudellamaalla asuva sosiaali- ja matkailualan ammattilainen, jolle juuret ja juurimatkailu ovat sekä työtä että elämäntapa. Karjalaisen piirakkaperinteen seminaari järjestettiin Taipalsaarella 22.3.2024.