Yö evakkojunan pääteasemalla

Kaarran tihkusateessa autoni Lapinlahden asemalle - paikkaan, johon evakkojuna toi äitini Harlusta maaliskuussa 1940. Kun pyyhin kuraisia jalkojani aseman majoitusrakennuksen kynnysmattoon, mietin, miltä tuolloin 7-vuotiaasta äidistäni oli mahtanut tuntua.

Ajatus majoittumisesta Lapinlahden aseman Kaksoisvahtituvassa on hautunut mielessäni siitä asti, kun löysin edesmenneen äitini tavaroista muutamia muistelmakirjoituksia sota- ja evakkoajasta. Kirjoituksia, joiden aiheista hän ei koskaan puhunut.

"Juna lähti liikkeelle. Junan jyskytys yhtyi ihmisten puheensorinaan. Olin matkalla pois kotoa. En vain tiennyt mihin ja miksi. Aikuiset sen kyllä tiesivät."

Vuosikymmenten hiljaisuuden seurauksena kokoan vasta nyt äitini tarinaa pala palalta, tapahtuma tapahtumalta. Tällä kertaa Pohjois-Savoon matkustaen.

Kahden sukupolven matkalla

Matkailualan taustani vuoksi myös parikymppinen tyttäreni on matkustanut paljon ja nähnyt varsin monenlaisia majoituspaikkoja. Tottuneesti hän ei tälläkään kertaa taivastele, mitä ihmettä me kahden sukupolven naiset teemme vanhalla pohjoissavolaisella juna-asemalla, vaan alkaa tyynesti kantaa kanssani kasseja ja nyssäköitä Kaksoisvahtituvan huoneeseen. 

Itse asiassa hänestäkin on tosi tunteikasta yöpyä mummin evakkojunan pääteasemalla.

Huoneemme on nostalginen ja siisti, sängyt hyvät, kylpyhuone menneen ajan henkeen sopiva. Kun IC67 kulkee ohitse kohti Oulua, puinen rakennus tärisee hieman, sillä tavalla kotoisasti. Paikan tunnelma on ajatteluun täydellinen.

Tihkusadetta uhmaten käymme kaupassa ja iltakävelyllä asemalaiturilla ja lähiympäristössä. Otamme muutaman valokuvan ja juttelemme mummista, sodasta ja evakkoon joutumisesta.

Asettelemme iltapala- ja aamiaistarvikkeet yhteiskeittiön jääkaappiin meille varatulle hyllylle. En ole varsinaisesti yhteiskeittiöihmisiä, mutta tässä hetkessä yhteisöllisyys edes jaetun jääkaapin muodossa tuntuu hyvältä ja merkitykselliseltä. Sitä paitsi keittiökin on siisti, ja oleskelutilassakin on "hyvä henki".

Iltapalan nautimme kahden kesken. Löydän kirjahyllystä Juhani Ahon Rautatien lisäksi Kimmo Lagerblomin tuotoksen "Kiivakasta on menon kyyti" – Kuopion ja Iisalmen välisen radan sekä Lapinlahden aseman vaiheita 1890–2000. Matkailun menneisyydestä intoilevana matkailualan opettajana minun on helppo uppoutua paitsi Ahon myös Lagerblomin tekstiin – etenkin juuri täällä.

Raiteiden rauhassa

Käymme nukkumaan hiljaisuuden ympäröiminä. Vieraissa paikoissa kevyesti nukkuvana olen varma, että herään yöllä ohitse kulkevaan junaan.

Toisin käy.

Menneen ajan tunnelma rauhoittaa, ja huone tuntuu turvalliselta pesältä. Herään vasta yhdeksältä kellon soittoon. Paitsi yö- myös aamun ensimmäinen juna on mennyt menojaan ikkunan editse ilman, että olen lainkaan tiedostanut niitä. En ole nukkunut näin sikeästi moneen viikkoon.

Keittiössä pääsen aamukahvin lomassa vaihtamaan kuulumisia kahden muun matkalaisen kanssa. Jaan innoissani äitini evakkojunatarinan ja kuulen miesten täällä yöpymisen syyn. Keskustelunaiheemme ovat pääosin syvällisiä, kepein maustein kuitenkin. 

Opin savolaiselta matkamieheltä, mikä matkamme seuraava etappi Varpaisjärvi on savoksi: Toelake. Ei englanniksi, vaan selkeästi savolaisittain äännettynä ja painotettuna tietenkin: Toelake.

Savolaista puujalkavitsiä hihitellen kannamme nyssykkämme takaisin autoon. 

"Tää yöpyminen täällä oli iso juttu", tyttäreni toteaa vesilätäköitä väistellen. 

Niin minunkin mielestäni. Karjalaiseen tapaan tunteet ovat pinnassa: minua naurattaa ja hieman itkettääkin liikutuksesta - samanaikaisesti. Jos sinulla on (siirto)karjalaiset juuret, ymmärrät takuulla mitä tarkoitan.

Lähdemme Taidemuseo Eemilin ja Pappilan Kivinavetan kautta katsastamaan seutua, jonne äitini kuljetettiin Lapinlahden asemalta ja jossa hän ekaluokkalaisena jatkoi Karjalassa keskeytynyttä koulunkäyntiään. Paikasta en tiedä mitään muuta kuin että se oli suuri maalaistalo järven rannalla.

Toelake, täältä tullaan!

---

Kirjoittaja Päivi Suutari on Tuusulanjärven kulttuurimaisemissa asuva juurimatkaohjaaja ja innokas juuri- ja elämänkaarimatkailija, jonka omat juuret ovat Laatokan Karjalassa ja Kainuussa. 

Tiesitkö, että Suomen Rautatiemuseossa Hyvinkäällä on ryhmille tilattavissa opastettu kierros "Junalla sotaa pakoon – tarinoita evakkomatkoilta"? Lue lisää täältä.